tiistai 25. huhtikuuta 2017

Pojan huoneen lentokonetapetti


Image result for galerie hit the road wallpaper HT17171
Jee, jee, jee, pikkuhiljaa saan alkaa sisustamaan pikkupojalle huonetta. Taivas on vaan rajana! Teemaksi valittiin lentokoneet ja lentäminen isän harrastuksen pohjalta. Siis tietenkin lentokoneet, se tuntui oikeastaan itsestäänselvältä. Tai no oikeesti me ei edes mitään teemaa valittu, vaan se itsestään muotoutui tällaiseksi! Ensimmäinen askel kuitenkin oli valita tapetti. Ja tietenkin joku hieno lentokoneaiheinen!

Minulla oli jo mielessä millaista etsin: vanhoja lentokoneita seepian- tai harmaansävyisenä. Sellaista ei vain millään meinannut löytyä. Olin kyllä tykästynyt Hav & Landin kauniisiin tapetteihin, mutta heilläkään ei ollut juuri sitä mitä hain. Yhtenä päivänä käväisin RTV:n liikkeessä katselemassa tapetteja ja innostuin kuitenkin kovin, kun ilokseni huomasin, että kaikki Hav & Landin tapetit olivat vain 19 euroa rulla (normisti n. 60e/rulla)! Siltä istumalta selasin tapettikirjaa, valkkasin mieleiseni (jota olin jo aikaisemmin miettinyt) ja menin myyjän juttusille. Parissa päivässä tilaamani tapetit olivat tulleet RTV:n liikkeeseen haettaviksi. Jes, tein taas edullisen ja sikakivan löydön! Tähän väliin sopisi kyllä ystäväni minulle uudelleensanoittama Jonna Tervomaan Yhtä en saa -biisin uudelleenversiointi: "Pakko saada, aina se mikä alennusmyynnissä on. Pakkomeille, suuri tarve ja juuri sitä kaipaan, ainoaa, aletavaraa." :)


Hav & Land 49341






Ei nyt ihan sitä mitä etsin, mutta olihan tuossakin pikkuruisia lentokoneita ja mielestäni varsin kaunista tapettia. Emme kuitenkaan heti alkaneet tapetoimaan ja siinä tapetointi-intoa odotellessa aivan sattumalta tapetteja selaillessa löysinkin juuri sellaista, mitä alunperin olin etsiskellyt. Ei voi olla totta! Ja siis kyllä, olen sen verran hullu, että saatan ihan vain omaksi ilokseni googletella eri tapettimalleja sen sijaan, että esimerkiksi katselisin joutoaikana telkkaria (niinkuin normaalit ihmiset tekee) tai nukkuisin (niinkuin järkevät ihmiset tekee)! No anyway, olihan se sitten tilattava! Hit The Road Wallpaper HT17171 By Galerie on tämän tapetin nimi ja tilasin sen Wallpapers and borders -nettikaupasta. Kolmisen viikkoa kesti ennenkuin sain sen hyppysiini ja ei muuta kuin hommiin! No okei, pitihän mun odotella, että miehelläni oli töistä vapaapäivä ja sain sanottua: "Kulta, arvaa mitä kivaa me voitais tänään tehdä?! Tadaa, tapetoida!" Onneksi mulla on niin ihanan mies, että se välillä aina suostuu näihin mun juttuihin ja auttaa!








Ennen...




...jälkeen!



Tässä vielä yksi mietinnässä ollut vaihtoehto art4u-nettikaupasta ihana "Fly", jonka voi tilata seinän mittojen mukaan juuri sopivan kokoisena. Emme kuitenkaan päätyneet tähän, koska huoneen kulmaikkuna olisi tullut hölmösti kuvan ikkunan päälle osittain. Lisäksi tällaiselle seinälle ei oikein voi muita tauluja tai hyllyjä laittaa ja sellaista meillä kuitenkin on jo mielessä...siitä sitten lisää tuonnempana! Ja luulitko, että tuo alunperin hankkimani Hav & Landin tapetti jäi käyttämättä? No älä nyt hulluja puhu, ei todellakaan jäänyt!

Fly

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...