keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Pojan huoneeseen viirit



Tein taas ihkulöydön kirpparilta kahdella eurolla: kankaiset viirit! Mietiskelin kotiin päästyäni, että minne ne asentaisin. Lopulta löysivät paikkansa poikani huoneesta pilvihyllyjen ja taulujen lomasta.


Pikkuvekara oli mini-ihminen reilu vuosi sitten.


Pitsiä tietenkin, sillähän tämän äipän voittaa puolelleen (hyvä sinä viirien kirpparimyyjä!😉)



Mukavaa päivää kaikille! 💙

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Meikkauspöytä

Meillä on vessassa niin huono ja himmeä valaistus, että kyllästyin siihen ja siitä kimpaantuneena virittelin meikkauspöydän ikkunan eteen valoon.


Nurkkauksessa oli ennen pikkumiehen pinnasänky (jonka jäänteenä tarkkasilmäisin näkee sulkamobilen naulakossa), mutta jo aikoja sitten hänen muutettuaan omaan huoneeseensa, tilaa jäi muuhun käyttöön. Meikkauspöytä, siinäpä se! Pöytä oli ennen täällä.


Musta piianpeili on kirpparilta (tietenkin!) ja kähvelsin sen tyttäreni huoneesta, kun hänellä ei muutenkaan tuntunut sille olevan erityistä käyttöä.

Meikkihärpäkkeiden säilytyspaikkana toimivat Ikeasta hankitut pikkupitsipurkit. Pitsiä, pitsiä, kaikissa muodoissa kelpaa! Valkoinen säilytysrasia on Tukholman Zara Homesta. Uskotko muuten rakkauteen ensi silmäyksellä? Tämän iki-ihanan rasian nähtyäni voin kertoa, että se oli rakkautta ensi silmäyksellä! Pakkohan se oli saada ja niinpä minä pitkin Tukholman katuja kanniskelin sitä kepein askelin kotiin saakka!



Oon muuten huomannut tätä blogia kirjotellessani, että minulla on sellainen ongelma, että en kerkeä tänne blogiin asti laittaa kaikkia uusia sisustuskotkotuksiani, kun jo uudet tuulet puhaltavat. Pääasia taitaa mulla olla kaikenmoinen järkkäily, kokeilu, sommittelu ja tuunailu. Tänne blogiin laittelen sitten kun kerkeän. Ja niinhän siinä nytkin kävi, että ennenkuin tätä "meikkipöytä" postausta täällä kirjoittelen, niin huone on jo moneen kertaan muuttanut ainakin joiltain osin muotoaan. 




Huomaatko muuta muutosta kuin, että nämä kuvat on otettu päivänvalossa? 

No ainakin iki-ihana valkoinen säilytysrasia on hävinnyt pöydältä. Ja miksi? No minäpä kerron: tuli talvi ja pimeä ja minun mukamas superidea laittaa meikkauspöytä ikkunan eteen valoon oli ihan kusetusta! Eihän sitä valoa talvella ole! Ei vain ole! Eikä meikkaamisesta pimeässä oikein mitään kaunista ainakaan tule. Hitto!


No siitäpä kimpaantuneena, päätin roudata vaatehuoneessa olleen lapsuudenaikaisen pikkukaapin yöpöydäksi. Siis uuden vaatehuoneessa olevan meikkauspisteen tieltä. Siellä on hyvät kattovalot, valkoiset ja kirkkaat...


Tässä kaapissa oli ennen aika retrot ruskeat vetimet, jotka vaihdoin uuden ilmeen saamiseksi. No aika retrohan tuo laatikosto vieläkin on, mutta olkoon!


Jess, nyt löytyi nimittäin paikka Harri Koskisen Block Mini valaisimelle! Se onkin odottanut kaapissa paikkaansa siitä saakka kun K-Raudassa oli -40% ale kaikista valaisimista. Silloin mä tietty iskin ja nappasin Blockin itselleni. Kaapissa se myös odotteli, josko olisi tullut tilaisuus antaa se vaikka lahjaksi jollekin. No ei tullut sopivaa tilaisuutta, pidin ite! Hihii! Tämä onkin oikeastaan Kartellin Bourgie-valaisimen kanssa niitä harvoja desing juttuja, joita meidän kodista löytyy. Pääasiassa nimittäin huonekalut ja sisustustilpehöörit haalin kierrätettyinä kaikenmaailman kirppareilta.









Kiemuratuoli on itse tuunattu ja täältä pääset kattomaan tarkemmin.



 
Kynttilänjalat ovat kirpparilta. Taas sieltä kirpparilta, pitäiskö jo alkaa hävettää kun melki kaikki on kirpparilta haalittua? No ei mua kyllä yhtään hävetä, vaan oon oikeastaan ylpeä siitä, että olen kierrättänyt paljon ja teen huippulöytöjä halvalla kirppareilta. Siinä nimittäin kaikki voittavat! Suosittelen. Lisäksi kirppareilla luuhailu on mun yksi lempparipuuhista (ihan niinku ette jo arvanneet)!


Savisydämet ovat omatekemät pieni ikuisuus sitten. 



No, tuonne kaapin päälle on ilmaantunut yksi taulu vaatehuoneesta notkumasta (ennen oli kyllä parempi, kun nyt näyttää aika ahdetulta, mutta olkoon kunnes parempi paikka taululle ilmaantuu..). Yöpöytänä ennen ollut kukkapöytäkin käväisi tuunatun Ikean kaapin vierellä kunnes päätyi eteiseen.


Lampunvarjostin on kirpparilöytö (toistanko jotenki itseäni?!😆). 




Ja mitenkäs meikkauspöydän lopulta kävi? No, vaatehuoneessa ollut meikkauspöytä oli myös susi, kun valo tuli tietenkin katosta vaikka olisi pitänyt tulla meikattavia kasvoja kohti. Pikkupöytälampun valotehokaan ei auttanut asiaa kuten ikkunan edessä ollessa (alussa). Lopulta hankin Ikeasta vessaan paremman valon, jossa on viisi kirkasta pallolamppua. Tää on nyt tänhetkinen ratkaisu, vaikka en oo vieläkään ihan tyytyväinen...

Missä te meikkaatte? Ja millaisessa valaistuksessa? Hyviä vinkkejä otetaan vastaan! Nimimerkillä: meikkauspöytäfiasko! 😂
 


tiistai 23. tammikuuta 2018

Pitsikengät


Olipa kerran kengät. Ihan tavalliset kengät. Nuo tavalliset ruskeat nahkakengät huusivat päivät pääksyten kirpputorin hyllyllä: "Ostakaa minut, ostakaa minut parempiin jalkoihin! Ostakaa!". Surullisina he nököttivät hyllyllä katsellen, kun muut heidän vieressään olevat kengät saivat uudet lämpimät jalat omikseen. Hekin olisivat halunneet. Vaikka hikijalat, ei sen väliä!


Eräänä päivänä kirpputorille asteli kepein askelin eräs asiakas, joka tutkaili pitkään ja arvioivasti ruskeita nahkakenkiä. "Aika tavalliset", tuumasi asiakas. "Enpä tiedä, kannattaako edes sovittaa." Ruskeaan takkiin pukeutunut nainen jatkoi vain matkaansa, mutta muualla kirppiksellä kierrettyään, päätti palata ruskeiden tavallisten kenkien luokse. "No, sovitetaan pois", tuumasi hän.

"Kylläpä ovat hyvät jalassa", asiakas hämmästeli. "Eikä maksa kuin muutaman euron!" Ja niin ruskeatakkinen nainen päätti ostaa ihan tavalliset kengät omikseen.


Kengät pääsivät paraatipaikalle naisen eteisen kaappiin muiden hienojen kenkien sekaan. Mutta he eivät olleet vieläkään onnellisia. He olivat onnettomia, koska eivät koskaan tulleet valituiksi jalkoihin naisen lähtiessä ulos. "Mitkä kengät me oikein olemme, jos emme pääse tekemään meille tarkoitettua tehtävää?", he nyyhkivät.


Kului viikkoja ja kengät vain itkivät surullisina kaapissa menetettyjä askelluksia. Kunnes eräänä päivänä tapahtui jotakin kauan odotettua: nainen tarttui niihin, otti kengät käteensä ja tuumasi: "Näistä täytyy tehdä persoonallisemmat, jotta näitä tulisi pidettyä". 

Niinpä nainen kaivoi varastoistaan pitsinauhaa ja otti sakset ja ompelukoneen esille. Nips, naps, surrrruurrrrr, naps, surrurrrrr, naps. Eipä aikaakaan, kun kengillä oli uudet hienot vaatteet. Pitsivaatteet. Nainen oli ommellut pitsin kiinni nauhojen alle molemmin puolin sekä myös kantapään kohdilta muutamalla tikkauksella.


Vanhat apeat nahkakengät muuttuivat kertaheitolla upeiksi omaperäisiksi pitsikengiksi, joita kaduilla ja toreilla liikkuessa kehuttiin jatkuvasti. Kengät pääsivät täyttämään tarkoitustaan ja pomppivat onnellisina naisen kipitellessä pitkin katuja. Ne olivat nyt onnelliset kengät, joilla oli tarkoitus. 

Sen pituinen se.

😂😂😂

*Tirsk*

Onkohan tullut luettua/keksittyä muutama satu liikaa? No eipä tietenkään ole! Ei satuja voi koskaan lukea liikaa, aikuisenakaan.

Kuvissa on mukana myös Riviera Maisonin mallipalatapeteilla päällystetty laatikko, joka on normaalisti pojan huoneessa yhdessä laatikkohyllyssä lastenmusan säilytyspaikkana. Katso myös täältä, mihin muuhun tapetilla päällystettyä laatikkoa voi käyttää.





No vaikka satu loppuikin, niin eipäs pitsimaanikon pitsistäminen vielä mihinkään loppunut...


Tällä kertaa nämä vaaleat saappaat ovat ihan kaupasta ostettu, mutta koska pitsiä voi pistää minne vaan, niin kyllä näihinkin!






Ja koska tämä on olevinaan sisustusblogi niin kyllä kenkiä voi käyttää myös sisustuksessa!


Nämä ihanuudet on myös löytö kirpparilta. Lesti oli niin hyvin istuva, että ostin nämä Art-merkkiset kengät kuudella eurolla, vaikka varresta vetoketju ei ihan mennytkään ylös asti kiinni. Uups! No mutku nää on niin ihanat ja muutenkin ajattelin vähän tuunata näitä (tai vaihtoehtoisesti laihikselle?!). Tuunaaminen tosin on kyllä jäänyt, mutta koska minusta ovat niin kauniit, niin pääsivät enkelille kengiksi ja näin osaksi sisustusta! Ja ehkä vielä joskus tuunaankin jalkoihini sopiviksi (koska ihan niinku mikään laihis tässä tapauksessa auttaisi 😆).


Ja milläs muullakaan kuin pitsinauhalla kengät on solmittu enkelin jalustan ympärille.

 

Samaa pitsiä on myös enkelin kaulassa. Jostain projektista (mitä näitä nyt on...) jäi nimittäin pikkupalanen ylimääräiseksi, enkä viitsinyt roskiinkaan sitä heittää, niin saipahan enkeli lisäpitsit!


Mutta ei tässäkään vielä kaikki! Kattokaas, kun ostin jälleen kirpparilta teknistä kangasta olevan Vaude-merkkisen ruskean takin, jolle päätin tehdä myös pitsistyksen. Sopiipahan ainakin kenkiin, jos ei muuta!


Teknistä kangasta olevat ulkovaatteet ovat minusta usein jotenkin liian urheilullisia ja tylsiä. Kivat ja kauniita takit sen sijaan eivät koskaan taas ole teknistä kangasta eivätkä kestä vettä. Mutta kun itse lisäilee ja tuunailee, saa sekä säänkestävän että kauniin. Vähän tietty mietitytti ennen kokeilua, että onko hihat ja helma sateen sattuessa ihan litimärät ja ikävät, mutta pikkusateessa testattuani eivät ainakaan yhtään haitanneet. Rankkasateella voi olla toinen juttu, mutta eipä sitä ehkä rankkasateella ulkona kauhean pitkään hengailekkaan.


Mukavaa alkuviikkoa kaikille!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...