tiistai 20. kesäkuuta 2017

Memory-tapetti


Alunperin meillä oli mielestäni kummallinen ratkaisu keittiön/olohuoneen seinällä, kun vain yksi kaistale seinää oli tapetoitu. Muutenkin se oli aika tumma ja kukikas (kukkatapetit kun eivät ole suosikkejani). Damaskos-kuosit ja koukerot sen sijaan ovat! 

Edellisen omistajan aikaan tapetti oli tällainen.

Aika montaa tapettia tuli mallailtua tällekin seinälle ja tässä niistä pieni osa. Olen huomannut, että on todella tärkeää koittaa tapettia juuri siinä tilassa, mihin sitä suunnittelee. Valaistus vaikuttaa tapettiin hurjasti ja se näyttääkin eri huoneissa ja eri seinillä ihan erilaiselta.




Vanhan tapetin poistamisen jälkeen seinä oli valmis uudelle ihanuudelle.


Lopulliseksi tapetiksi siis valittiin kaunis Memory 953721 -tapetti. Koko seinä saatiin tehtyä neljällä rullalla. Tosin olin varmuudeksi hankkinut ylimääräisen rullan, ettei käynyt niin, että se olisi loppunut kesken eikä kaupassa olisikaan ollut enää samaa erää jäljellä. Ylimääräisen rullan saa yleensä palautetta kauppaan, mikäli se on ehjä alkuperäisessä pakkauksessaan, kuitti on tallella ja palautusoikeusaika ei ole mennyt umpeen. Palautusoikeus on yleensä vähintään kaksi viikkoa, joillain kaupoilla jopa kuukauden. Ei siis kannata jemmata kaappiin kauaksi aikaa tapetteja ennenkuin ryhtyy hommiin, mikäli meinaa saada rahat takaisin ylimääräisistä rullista. Ja kantsii kyllä ottaa mieluummin ylimääräisiä rullia, ettei tosiaan käyttämäsi erä kerkeä loppua kaupasta. Erien välillä voi nimittäin olla aika isojakin värieroja ja se sitten näkyy ikäväsi seinäpinnalla.


Tässä Memory-kuitutapetissa on hieman myös kohokuviota, jotka tekee tapetista vielä mielenkiintoisemman.






2 kommenttia:

  1. Kaunis tapetti ja seinällä näyttää olevan tuo koukeropeilikin jota oon himoinnu kauan :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Mäkin niin tykkään tosta peilistä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...