torstai 15. maaliskuuta 2018

Varjostin


Tämä ihastuttava lampunjalka suorastaan huusi nimeäni Huonekaluliike Kataisen ikkunassa aina kun vaan sen ohi  kävelin. Monet kerrat sitä ihastelin, mutta järjen ääni päässäni kuitenkin toppuutteli minua ja sai kylmästi jatkamaan matkaa. Kunnes tuli eräs kaunis päivä, jolloin järjen ääni päässäni ei ollutkaan enää hereillä ja niinpä huomasin kantavani iloisesti pitsimäistä lampunjalkaa jo autoon. (Tässä vaiheessa järjen ääni alkoi heräilemään ja alkoi tivaamaan: Mihin sä laitat tän lampunjalan? Eihän sillä ole edes varjostinta (varjostin tässä vaiheessa oli siis vasta arvoitus)! Mitä sun miehesikin tästä sanoo?)


Multitaskaushuoneeseen järkeilin tämän lampun sopivan, koska onhan siellä vähän samantyylisiä kehyksiäkin kaapin päällä. Täältä pääset kattoo.

Mutta minkä varjostimen siihen laitan?! Ajattelin tämän olevan ihan helppo nakki, koska tiesin meillä olevan varjostimia vaikka mihin lähtöön ja niitä aina itseäni hauskuttaen vaihtelen lampusta toiseen. Ihan varmasti meiltä varjostin löytyy tähänkin. Kyl-lä! Niinhän mä luulin. 

Ja kuinka väärässä olinkaan. Kaivoin meidän kaikki varjostimet ja eikun testaamaan...

Tässä vasta osa varjostimista.



Siis ihan hirvee yhdistelmä ja ihan liian pieni varjostin lamppuun nähden!



Eipä tämä sen parempi!



Hahaha, tässäpä kunnon sulkapehko. Joo ei!




Liian pieni!




Liian pieni!


Siis nää kaikki ylläolevat varjostimet ovat ihan superpieniä tähän jättiläislamppuun! Varjostimen pitää siis olla iso!



Tämä on meidän isoin käytettävissä oleva varjostin. Mielestäni paras vaihtoehto näistä kaikista, mutta ei sekään nyt iske. Tässä Ikeasta hankitussa varjostimessa on liikaa pitsiä. (Kääk, sanoinko tosiaan, että liikaa pitsiä?) Jotenkin lampunjalka on niin näyttävä, että se kaipaisi ehkä ihan tavallista, selkeää ja suoraviivaista varjostinta. Tavallinen ja suoraviivainen eivät tosin kuulu minun sanavarastoon eikä meiltä sellaista yksinkertaisesti löydy! 


Sitäpaitsi tähän nurkkaan kaavailemani lamppu on ihan pöllön näköinen varjostimen kanssa. Taulun ja pikkuhyllykön edessä ikävästi. Nyt ei vaan natsaa!


Ainiin, onhan meillä vielä tämä musta varjostin, mutta ei.


No entäs jos ei laiteta varjostinta ollenkaan? Sopisi paremmin tuohon nurkkaan ilman.


Tässä nyt vähän kuitenkin kokeilen tätä pitsiä!😂

Ja arvatkaapa vain, mikä oli lopulta tulos? 

Noin. Pitsi pelastaa tilanteen kuin tilanteen. Saakoon olla nyt tuumaushetken (lue: kuukauden) ainakin noin. 

Kunnes astelin Kouvolan kierrätyskeskukseen. Ja sieltä mukaani lähti varjostin parilla eurolla kokeiluun.




Jep, tässä vaiheessa lampunjalka onkin jo muuttanut olkkariin. Mitäs sanot? Onko vähän nuhruisen värinen valkoinen?

Hei, mullahan on vielä vanhan vitriinikaapin maalauksesta jäänyttä kalkkimaalia tippa ja kipaisin sen autotallista ja rupesin siltä seisomalta sutimaan. Eiks kaikkea voi maalailla, miksi siis ei nyt freesaisi tätä varjostintakin Vintage-kalkkimaalilla Pearl Gray-värillä?!


Ei siinä postia edes ehtiny lukemaan kun jo pensseli heilui.



No freesaantuihan se. Mutta kääk, mitä tapahtuukaan, kun laittaa valot päälle. Nyt se vasta rosoinen onkin ja pensselinjäljet näkyvät!


Ei hätää, vielä on purkinpohjalla tippa jäljellä ja sudin toisen kerroksen lampun ollessa päällä, jotta näkisin paremmin miltä pensselinvedot näyttävät. Maalihan siinä sitten niukin naukin riitti, taisi tämä maalipurkki tulla nuoltua pensselillä tarkimmin tyhjäksi ikinä!





Mitä mieltä olet? Jätänkö noin vai jatkanko varjostimen metsästystä? Ehdotuksia otetaan myös vastaan ilomielin!



Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

P.S. Tuolla kukkanurkassa on ihkut vanhat ja autenttiset tikapuut, joista luvassa lisää juttua...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...