perjantai 2. maaliskuuta 2018

Taljamatto



 
Siinä se nyt on. Taljamatto. Idea lähti siitä, että etsiskelin jonkinlaista taljaa mieheni pelituolin tuunaamiseen ja uudelleenverhoiluun. Ilmeni kuitenkin asiaan perehdyttyäni, että taljat ovat varsin arvokkaita ja tuoliin tarvittaisiin aika iso talja, josko yksi edes riittäisikään. Tulin siis siihen tulokseen, että talja tuolinverhoilukokeiluun (ja ehkä sen epäonnistumiseen) oli liian tyyristä. Paksua taljaa olisi myös aika haasteellista ommella ja käsitellä, joten tällä kertaa (ainakin tällä erää...) päätin luopua ajatuksesta (ainakin siihen saakka kuin löytäisin hyvän ja edullisen kokeilukappaleen tori.fi:stä tai kirpparilta tms).


Yläkuvassa tuunattava pelituoli ja entinen eteiseen muuttanut ihana matto

Taljoja tuolinpäälliseksi etsiskellessäni aloin todella tykästyä niihin. Jotenkin ne olivat niin aitoja, kivan epäsymmetrisiä ja jokainen juuri omanlaisensa. Lisäksi ne ovat pitkäikäisiä ja kuulemma aika helppohoitoisiakin: imurointi myötäkarvaan ja tahrat voi puhdistaa kostutetulla liinalla kunhan vaan hankaa myötäkarvaan. 

Alkuperäisenä ideana (siis jos tuolinverhoiluideaa ei lasketa) oli laittaa talja eteiseen, mutta tulinkin toisiin aatoksiin, kun se näytti eteisen lattialla jotenkin niin reppanalta. Lisäksi myyjä ei suositellut taljaa kohtaan, jossa kuljetaan paljon (saatikka sitten hiekkakengin).


Taljamaton eettisyys kyllä vähän mietitytti. Haluanko oikeasti jonkun raadon lattialleni? Mutta toisaalta, jos käytän nahkakenkiä ja syön lihaa, niin eikö talja tavallaan asetu siihen samaan kategoriaan? Olisihan sääli heittää kaunis talja menemään. Ja tavallaan aito talja on ekologinen vaihtoehto, kun taas jäljitelmä on muovia ja kuormittaa luontoa valmistuksen aikana sekä jätteenä. Okei, karjankasvatus on yksi pahimmista maapallon kuormittajista, mutta uskoisin kuitenkin, että lihansyönti ei tule ihan hetkeen maailmasta loppumaan ja sivutuotteena tästä taljoja tulee. Eikö siis kannattaisi käyttää kaikki lihateollisuudesta jäävät osat hyödyksi? Naiivia ajattelua ehkä, mutta näin perustellen annoin itselleni luvan taljan hankintaan.


Tämän ihanan taljan ostin tammikuun alesta Askosta puoleen hintaan (joo: "Pakko saada, aina se mikä alennusmyynnissä on. Pakkomeille, suuri tarve ja juuri sitä kaipaan, ainoaa, aletavaraa."). 

Talja muutti siis kotiimme. Seuraava jännitysmomentti olikin, että jääkö se myös meille. Nimittäin heti kun talja kotiimme ilmestyi, mieheni alkoi niiskuttaa. Joo, kyllä tosimiehet voivat itkeä, mutta tässä kohtaa viittaan kuitenkin nenän vuotamiseen ja allergiaan. Eikä! Johtuiko mieheni niiskutus taljasta?!  Tämä piti selvittää kahden viikon aikana, ennenkuin taljan palautusoikeus umpeutui. 


Tietysti lehmäntaljassa on paljon allergeenejä, tässä tapauksessa lehmän pintasolukkoa. Allergia on immunologisen järjestelmän häiriö, jossa elimistö tuottaa vasta-aineita (IgE) jollekin elimistön ulkopuoliselle, mutta sinänsä vaarattomalle aineelle kuten juuri tälle lehmän pintasolukolle. Vasta-aineet kiinnittyvät ihossa ja limakalvoilla olevien syöttösolujen pintaan. IgE-vasta-aine tunnistaa allergeenin, vasta-aine saa aikaan syöttösolussa muutoksen, joka vapauttaa histamiinia solun sisällä olevista rakkuloista ja muita verisuoniin vaikuttavia ja tulehdussoluja paikalle kutsuvia aineita, jotka saavat aikaan allergialle tyypilliset oireet kuten silmä ja hengitystieoireita. Vetinen nuha ja aivastelu ovat tyypillisiä oireita. Miehelläni on siitepölyallergiaa ja onhan hän ollut kissoillekin allerginen, kunnes siedättyi niille. Onko mieheni siis lehmälle allerginen? Ehtiikö hän vieroittua allergiasta kahdessa viikossa? Kääk!

Mitä teimme? Ensinnäkin imuroin taljan huolellisesti. Ei kuulemma auttanut paljoa, ehkä hitusen. Sitten talja ravisteltiin kunnolla ulkoilmassa toivoen, että kaikki mieheni nenää vaivaavat allergeenit humpsahtaisivat taivaan tuuliin. Auttoiko? Kuulemma auttoi. Silti vielä oli hieman oireita. Sormet ristissä toivoin, että oireet alkaisivat helpottaa kokonaan (minkä kuvittelin olevan kyllä toiveajattelua, kun eihän siedätystä voi kahdessa viikossa saavuttaa, vai voiko?!). Imuroin taljaa muutamia ylimääräisiä kertoja viikkosiivousten lomassa. Kuinka ollakaan päivä päivältä oireet hälvenivät. Viimeisen palautuspäivän aikaan utelin mieheltäni, että lähdenkö palauttamaan mattoa, niin (jee, jee, jee ) hänpä sanoikin, ettei usko sen olevan tarpeellista, koska oireet olivat helpottaneet sen verran, että voisimme pitää taljamme. Näin siinä kävi! En tiedä oliko kyse oikeasta allergiasta vai mistä, mutta lopulta talja kuitenkin jäi meille! Kissa-allergian vierottaminen oli kyllä pidempi prosessi, onneksi kissa-allergiastakaan ei ole ollut moneen vuoteen mitään ongelmaa. Ihanaa!

Itse asiassa törmäsin useaan tutkimukseen, joissa taljat ovat osoittautuneet erittäin käteviksi, ne voivat jopa vähentää riskiä sairastua astmaan ja juurikin allergioihin. Eräässä saksalaisessa tutkimuksessa vauvoja nukutettiin eläimen taljalla ensimmäisten kolmen ikäkuukauden aikana. Riski sairastua astmaan kuuteen ikävuoteen mennessä oli 79 % pienempi niillä lapsilla, jotka olivat nukkuneet taljalla vastasyntyneenä verrattuna niihin, jotka eivät olleet. Tutkimukset ovat antaneet aihetta epäillä, että maalaisympäristössä vallitsevat mikrobit voiva suojata astmalta. Eläimen talja voi sisältää samantyyppisen mikrobimaailman ja toimia samalla tavalla. Ilmeisesti laaja-alaiselle mikrobistolle altistuminen on avain-asemassa allergioiden ja astman riskin vähenemisessä. 

Eli jospa meidän taljamatto toisi meidän lapsosillekin jotakin hyötyä! Päikkärit pikkuinen hymypoikamme ottaakin jo ulkona aina pehmoisen ja lämpimän lampaantaljan päällä. Ja kissat tuovat sitten omat lisämikrobistonsa. 

Taljoja on muuten nähty melki joka sisustuslehdessä ja Mikkelin asuntomessuillakin 2017 niitä oli monessa kohteessa, joten taitavat ihan trendikkäitäkin olla (vaikka itse en niin trendien perään olekaan, vaan sisustelen just niinkuin itsestä parhaimmalta tuntuu ja näyttää..) Tässä Mikkelin asuntomessuilta 2017 kuitenkin muutamia kuvia, joissa taljamattoja vilahtelee: 







Melkein sata kuvaa lisää Mikkelin asuntomessuilta 2017 löytyy täältä!

Mukavaa viikkaria kaikille! 💜

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...