keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Iso ihana matto muuttaa eteiseen


Kylläpäs mulla on myllerrys täällä kotona menossa ja tällä kertaa kohteena oli eteinen (taas...ja ihan niinku se siihen muka jäi!). No, iso matto telkka/vieras/työhuoneesta tuli roudattua eteiseen, kun sinne bongasin alesta oudon, mutta kauniin taljan (lainasin adjektiiveja 8-vee tyttäreltäni😂). Samanlainen matto meillä on myös olkkarissa.


Ennen yöpöytinä makkarissa olleet valkoiset pikkupöydät päätyivät uudelleenverhoilemani kirppistuolin seuraksi molemmin puolin. Edellisestä linkistä pääset myös tsekkaamaan, millainen eteinen oli ennen. Peilin alla oleva tuoli on myös kiertsilöytö, jonka verhoilu on vielä vähän vaiheessa...siitä ehkä joskus lisää.

Pikkupöytien koreissa on villasukkaa, hanskaa sekä muovikassien korvikekasseja. Olisin tietty voinut kuvaamisen ajaksi siistiä kauniimmaksi. Hmm...no mutta kyllä me täällä ihan asutaan ja kaipa se saa myös näkyä, eikös?!


Synttäripäivä oli ja meni aikoja sitten, mutta rakkaalta ystävältä saadut kukat ne vielä jaksaa kukoistaa (onneksi ystäväiseni tuntee mut niin hyvin, että osasi laittaa iänkin korttiin oikein!😉).


"Hui, mitä se äippä taas sekoittaa pakkaa?!"


Pyramidilipasto vaihtoi paikkaa lähemmäs keittiötä. Enkelit olivat ennen sen paikalla, mutta ovat nyt vastapäätä lipastoa.


Pyramidilipaston päällä katselee savesta muotoilemani nainen.



Viereisen pikkueteisen muutoksesta pääset kurkkaamaan täältä. 


Mukavaa keskiviikkoa kaikille!

2 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...