sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Eteisen muutos


Asuntoesittelyssä pikkueteisemme näytti tältä:


Ja muutettuamme tältä:

Edellinen asukas oli meidän onneksemme vienyt mukanaan naulakot ja hattuhyllyn. No, pääsinpähän fiksailemaan eteistä mieleisekseni. 

Ensiksi pääsin valkkaamaan jotain kivaa tapettia. K-raudasta rustiikkinen lankkutapetti sitten löytyikin.




Fiona-naulakon tilasin Hobby Hallista.

Keraaminen tervetuloa-kyltti on oma tekeleeni savesta. 

Enkelinsiipihenkari on Flying Tiger Copenhagenista muutamalla eurolla. 



Kori kaikenmoisille pikkutarvikkeille on kirpparilöytö, jonka spraymaalasin valkoiseksi.


Matto on edellisestä kodistamme ja päätyi helppohoitoisuutensa ansiosta eteiseen, vaikka olikin siihen liian pitkä. Taittamalla matto kaksinkerroin yhden tähtikuvion verran saatiin siitä juuri sopiva! Toinen vaihtoehto tietysti olisi ollut leikata se ja parsia reuna, mutta näin taittamallakin onnistui eikä taitos pistä omaan silmään häiritsevästi, joten saa olla näin. Sitäpaitsi, jos joskus jossain muussa kohtaa tarvitseekin pidempää mattoa...

Pitäähän heti ulko-oven läheisyydessä olla paikka avaimille...

Tähän sopiikin hyvin Anttilan alesta ostamani kehys. Meillä onkin tällainen samanlainen, mutta tummanruskea, käytössä tyttäreni vauva-ajan aarteita täynnä. Täältä voit kurkata tyttäreni huoneeseen. Ennen taulu oli isossa eteisessä/aulassa pyramidilipaston yllä. 

Pikkasen tosin taulua piti fiksata, jotta käy tähän avainten säilytystarkoitukseen:

Tarvikkeet:
  • Kehys
  • Tapettia 
  • Koukkuja
  • Koristeita (tässä käytössä avainkoru ja matkoilta ostamiani naamioita) 

Leikkasin sopivan palasen eräästä tapettimallipalasesta ja siirsin lasin sen päälle. Kehyksen mukana tuli pari pientä hyllylevyä ja niihin kiinnitin koukkuja. Niin ikään kehyksen yläreunaan kiinnitin koukkuja. Ja sitten vain koristelemaan haluamillaan jutuilla ja avaimia ripustelemaan.




Vanhassa kodissamme meillä oli pikkueteisessä ikkunan kohdilla roikkumassa kyltti:

Ja koska takapuoli näkyi ikkunan toisella puolella, niin kirjailin sinne meidän kotimme tärkeän säännön 😆: 

Nyt tuo samainen kyltti pääsi avainkehyksen päälle.



Minusta eteisemme muuttui sympaattisemmaksi, jolla on alkuperäiseen verrattuna enemmän luonnetta. Mitä mieltä sinä olet? Tervetuloa ystävät! 💕

Kurkkaa myös pukuhuoneen muutos ja pojan huoneen muutoksesta mm. täältä, täältä ja täältä. Ja lisää vanhoja juttuja löytyy tietty myös tämän sivun oikeasta palkista! Ja jos tykkäät yhtään jutuistani/tekeleistäni, niin ryhdyppäs mun lukijaksi (Lue-painikekin löytyy niin ikään oikealta ylhäältä sivupalkista) ja/tai käy tykkäämässä Facebookissa! 😊

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...